Tutkinnoista

Tässä muutamia ajatuksia tutkinnoista, entiseltä nimeltään 1/3, 2/3 jne, nykyiseltä nimeltää PT1, PT2 ja PT3.
Itse kutsun tutkintoja trumpetinsoiton luokalta pääsyiksi: kun PT1 on tehty, niin on päästy trumpetinsoiton ekaluokalta tokaluokalle.
Kysymys on samasta asiasta kuin koulussa, tutkinnoissa tarkistellaan, että olenko minä opettajana opettanut oppilaalleni siihen kuuluvat asiat ja onko oppilaani ne oppinut. Kun asiat osataan, mennään eteenpäin. Opintosisällöt on määritelty taiteen perusopetuksen opintosuunnitelmassa ja sen mukaan mennään.
Tutkinto on samalla esiintymisen harjoittelua ja siinä on mahdollisuus saada palautetta omasta tekemisestään "tuoreilta korvilta", eli toiselta opettajalta. PT1 ei anneta numeroarviointia, vaan se on joko hyväksytty tai uusittava. Toivottavasti lähitulevaisuudessa numeroarviointi jäisi pois myös ainakin PT2:sesta. Mielestäni numerolla ei ole mitään tekemistä oppimisen kanssa. Numeroa tärkeämpää on asiallinen, asiantunteva sanallinen palaute: mikä meni hienosti ja mitä voi kehittää.
Tutkimusten mukaan numeroarviointi nollaa sanallisen palautteen, eli jos tutkinnosta annetaan numero, se on ainoa asia, mikä tutkinnon tekijälle jää siitä lopulta mieleen. Numero ei kuitenkaan auta soittajaa kehittämään itseään toisin kuin sanallinen ja ylös muistiin kirjoitettu palaute. Tutkintopalautteen oppilaan opintokirjaan kirjaa ylös oma opettaja.


Iso osa tutkintojen sisällöstä on nykyisin hyvin vapaata, se voi sisältää omia sävellyksiä, musisointia ryhmän osana, cd-säestyksellisiä sävellyksiä, improvisointia, elokuvamusiikkia, rytmi- ja kansanmusiikkia. Tutkinnon konserttiosuus, eli kappaleet esitetään yleensä osana konserttia. Arvioivat opettajat istuvat yleisön joukossa, ja palautteen saa konsertin jälkeen. Se ei siis eroa tavallisesta keikasta; soitetaan oikeasti ihmisille:)


Iso asia, mitä haluan nostaa esille on, että TUTKINTOA PITÄÄ JUHLISTAA!
Myös heti ensimmäisestä tutkinnosta lähtien. Tutkinto on tähtihetki, pitkän opettajan ja oppilaan yhteisen työn ja ponnistelun lopputulos. Tutkintoja ei tehdä joka viikko, yleensä 2-3 vuoden välein. Tutkinnon tekemistä varten saa yleensä luvan olla pois koulusta, ja se menee tärkeydellään ohi esim. orkesteriharjoituksesta. Pitkäjännitteisen ja tavoitteellisen työn tekemisestä pitää palkita! Se konkretisoi asian tutkinnon tekijälle: tämä on speciaalia&hienoa, että pystyin tähän! Työ ei ole mennyt hukkaan. Miten asiaa juhlitaan&palkitaan, se on jokaisen kodin oma valinta: yhteinen herkkuhetki, leffaretki yms. Käydään asia kotona läpi yhdessä. Minä kertaan yleensä soittotunnilla, mitä tähän mennessä opittiin, ja mikä seuraava tavoite on. Jos tavoitteen, jollainen tutkinto on,  saavuttamisen ääreen ei pysähdytä ja sitä nosteta esille, saattaa siitä jäädä riittämätön olo, ja seuraavan tavoitteen eteen motivoituminen ei olekaan enää niin helppoa. Osalle lapsista "pelkkä" soittaminen on jo sinänsä kivaa ja motivoivaa, mutta tällaisten oppilaiden määrä liikkuu promilleissa, ainakin pienten, alle 7v lasten ikäryhmässä.
Jos kotiväki ei osoita kiinnostusta lapsen soittoharrastusta ja siinä tavoitteiden saavuttamista kohtaan, niin kuinka voidaan olettaa, että lapsikaan jaksaisi kauaa innostua?
Välillä on ehkäpä jopa hivenen surullista huomata, että ensimmäisiä tutkintojaan tekemässä olevaa pientä ja vähän vanhempaakin lasta ei ole kukaan perheenjäsen kuuntelemassa. Ymmärrän tietysti kaikki kiireet, mutta ehkäpä kuitenkin joku kannustaja löytyisi; isovanhempi, setä, täti, sisarus tms. Kiire on usein priorisointikysymys, mihin aikaansa haluaa käyttää? Ja mitä valinnoillaan haluaa lapselle viestiä?


Se miten tutkinnossa onnistuu, ei vaikuta osaamiseen millään lailla. Soittaja säilyy samanlaisena, yhtä arvokkaana onnistuipa tutkinto kuten oli harjoiteltu tai ei. Tutkinto on vain yksi monista oppimisen mahdollisuuksista pitkällä soitonopiskelun taipaleella. En halua, että kotona lapselle sälytetään, ehkä jopa tiedostamattomia, omia pakko-onnistumisen painolasteja. Normaali zemppaus riittää: kannustamalla, kiinnostumalla ja harjoittelusta muistuttamalla päästään ihan varmasti maaliin:)